Atooppinen ihottuma – ikuinen riesa vai korjattavissa oleva ihon epätasapainotila? – Maria Nykänen

13.1.2017 | PUR toimitus

Erilaiset atopian oireet ovat viime vuosina lisääntyneet länsimaissa. Yksi atopian ilmenemismuodoista on atooppinen ihottuma, joka vaivaa erityisesti talvikuukausina, kun ilma on kuivempaa ja ihosta haihtuu tavallista enemmän kosteutta. Atooppista ihoa on totuttu ajattelemaan synnynnäisenä yliherkkyytenä, jonka kanssa on vain opittava elämään: oireita voidaan tilapäisesti lievittää, mutta usein ne uusiutuvat. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole todellisuudessa tämä, vaan elimistön immuunipuolustusta on mahdollista tasapainottaa monin erilaisin keinoin.

Atooppinen ihottuma vaivaa erityisesti talvella

Tässä muutamia vinkkejä atooppisesta ihottumasta kärsiville:

Ravinto

Karsi kaikki sellaiset ruoka-aineet, jotka voivat kuormittaa yliherkässä tilassa olevaa elimistöä. Vaikka et kärsisikään keliakiasta, gluteeni on atoopikon herkälle suolistolle usein liiallinen rasite ja estää suolinukkaa eheytymästä. Lisätty sokeri kannattaa myös jättää pois ruokavaliosta ainakin joksikin aikaa ja käyttää tarvittaessa makeuttajana esim. hunajaa. Toisille myös stevia voi aiheuttaa vatsaoireita. Keinotekoisia makeutusaineita (aspartaami, sukraloosi tms.) on hyvä välttää. Käytä paljon hyvälaatuisia rasvoja, joita saat esim. pellavansiemenöljystä, avokadosta, auringonkukansiemenistä ja omega-3 kapseleista. Syö paljon vihreitä kasviksia tai käytä vaikka viherjauhetta, jossa on sekoitus eri vihreitä, kuten moringaa, vehnänorasta, spiruliinaa ja chlorellaa. Atoopikot hyötyvät myös usein probioottisista valmisteista ja ravinnosta, kuten hapankaalista tai vaikkapa Vogelin hapatetusta porkkanamehusta. Myös Living Nutritionin probioottisista ravintolisistä saa laajakirjoisesti erilaisia ohutsuolta eheyttäviä mikrobeja. Usein attoppisesta ihottumasta kärsivän kannattaa myös käyttää kuurina Symbioflorin probioottisia tippoja sillä kyseisen valmisteen sisältämiä mikrobikantoja usein puuttuu atooppikkojen suolistosta.

Vihanneksilla voi parantaa atooppista ihottumaa

Ihonhoito

Atooppista ihottumaa edeltää yleensä ns. ihonalainen tulehdustila. Kun elimistö altistuu syystä tai toisesta pitkittyneelle stressille, myös mikrobiomi alkaa muuntua. Jotkut mikrobilajit kärsivät merkittävästi keskushermoston jännitystilasta, jonka vuoksi hengitys kevenee ja ruoansulatus toimii vajaateholla. Myös ihossa alkaa taistelu elintilasta ja aggressiivisemmat opportunistiset mikrobikannat alkavat vallata lisää elintilaa muilta mikrobilajeilta. Tällöin ihosolujen ja mikrobien välinen yhteistyö häiriintyy ja tulehdus leviää myös ihon pinnalle. Iho ei enää pysty sitomaan kosteutta itseensä normaalisti, eikä suojaamaan itseään ulkoisilta ärsykkeiltä.

Atooppista ihoa ei kannata pestä voimakkailla pinta-aktiivisia aineilla, kuten sodium laureth sulfatella (SLS), tai säilöntäaineita sisältävillä tuotteilla. Kyseiset raaka-aineet pääsevät tällaisessa ihossa tunkeutumaan liian syvälle ja aiheuttavat vain lisää ongelmia. Puhdistusaineeksi kannattaa valita maitomainen koostumus; esim. Esse-sarjan Sensitive Cleanser on erityisesti herkälle iholle suunniteltu. Ihoon kannattaa myös sitoa kosteutta ”mekaanisesti” mahdollisimman paljon: valitse hoitava ja hellävarainen kasvovesi tai esim. kukkaisvesi, jotka kannattaa suihkuttaa pesuvedestä vielä hieman kostealle iholle. Lisää vielä kasvovedestä kostealle iholle hoitava kasvovoide tai mahdollisesti seerumi.

Jos ihossa on kuivia, kutisevia ja punoittavia läikkiä, ota käyttöön Essen Sensitive-seerumi ja saman linjan Nourish Moisturiser. Seerumi sisältää eläviä Lactobacillus-probiootteja, jotka rajoittavat tulehdusta aiheuttavien mikrobien leviämistä ihossa. Kun pahin tulehdus on saatu rauhoittumaan, ihoa voi vahvistaa mm. tuoreita omega-rasvahappoja sisältävillä voiteilla ja antioksidanteilla. Jos mahdollista, huoneilma olisi syytä pitää hieman viileänä ainakin makuuhuoneessa myös talvella, jotta iho ei kuivu niin paljon. Myös vartalonhoitotuotteet, kuten voiteet ja öljyt kannattaa aina levittää kostealle iholle.

Rentoutuminen

Kaikki atooppiseen ekseemaan liitetyt oireet puhkeavat usein jonkinlaisen elimistölle fyysistä tai psyykkistä stressiä aiheuttavan tilanteen jälkeen. Tällaisia voivat olla esim. lapsen tarhanaloitus tai antibioottikuuri yms. Kaikki stressitilanteet vaikuttavat kehoomme, ja siinä elävien mikrobien toimintaan. Stressitilan lievittämiseksi on hyvä rentouttaa keskushermoston jännitystilaa esimerkiksi hengitysharjoitusten, meditaation tai eteeristen öljyjen avulla. On myös olemassa monia kokonaisvaltaisesti vaikuttavia hoitomuotoja, jotka laskevat elimistön stressitilaa tehokkaasti.

Lisätietoja atooppisesta ihottumasta saa täältä.

Kirjoittaja on Natcos Nordicin kouluttaja ja asiantuntija Maria Nykänen.