Helppo ja nopea kvinotto on täydellistä arkiruokaa

28.12.2019 | PUR toimitus

Keitetystä kvinoasta paistamalla valmistuva kasviskvinotto pitää täytenä. Tämä täydellisen nopea lounas tai päivällinen saa vaihtelua makumaailmaansa, kun vaihtelet tuoretta yrttejä ja mausteita. Ripaus chiliä ja pari mintunlehteä toimii esimerkiksi erinomaisesti! Kvinoton joukkoon on myös hyvä sujauttaa jääkaapin perukoille jääneitä kasviksia, jotta ne eivät jouda ruokahävikiksi. Kvinoton ohje on Kasviksilla, kiitos – Kaikki irti kasviproteiineista -kirjasta (Lotta Lahti & Mirka Tuovinen, Cozy Publishing, 2019).

Kvinotto

20 min, 3–4 annosta (vegaaninen, gluteeniton)

5 dl kvinoaa

½ kesäkurpitsaa 

¼ punakaalia 

1 punasipuli 

1 tuore chili 

neitsytkookosöljyä paistamiseen 

ripaus merisuolaa 

pari rouhaisua mustapippuria myllystä 

tuoreita mintunlehtiä 

Esikäsittele kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan ja keitä suolavedessä kypsäksi. Irtonaisen lisäkkeen salaisuus on tasan 15 minuutin keittoaika ja se, että kvinoaa ei sekoiteta keittämisen aikana. 

Huuhtele ja pilko kesäkurpitsa. Huuhtele ja pilko punakaali. Kuori ja hienonna sipuli. Pilko chili. Kuullota sipulit pannulla kookosöljyssä. Lisää muut kasvikset sekaan ja anna kypsyä 10–15 minuuttia. Lisää lopuksi kypsä, valutettu kvinoa ja mausta kvinotto. Lisää tuore minttu viimeisenä paiston jälkeen kvinoton päälle. 

Vinkki: Voit myös käyttää suolaveden sijaan kvinoan keittämiseen itsetehtyä kasvislientä, niin saat kvinotolle syvän maun! 

Kasviksilla, kiitos -kirja opettaa kasviproteiinien käyttöä 

Kasviksilla, kiitos – Kaikki irti kasviproteiineista on suurella rakkaudella ja intohimolla laadittu tieto- ja reseptikirja. Kirjan ohjeiden ja reseptien myötä opit käyttämään monipuolisesti linssejä, kikherneitä, papuja, vihreitä herneitä, kvinoaa ja kauraa. Kirjan ovat kirjoittaneet hyvinvoinnin asiantuntija Mirka Tuovinen ja toimintaterapeutti Lotta Lahti. Kirja on syntynyt ystävysten rakkaudesta kasviksiin ja intohimosta terveyttä tukevaan ruokaan! 

Kuva: Viola Virtamo / Cozy Publishing 

Resepti: Mirka Tuovinen ja Lotta Lahti / Kasviksilla, kiitos -kirjasta