I Love Me 2019: PURin osastolla tapahtuu

26.9.2019 | PUR toimitus

Syksyn eteneminen tietää jokavuotisten I Love Me-messujen lähestymistä. Me suomalaiset taidamme todistetustikin olla messukansaa ja hyvintointiaiheiset I Love Me-messut ovat yksi maamme suosituimmista messuista Kirjamessujen ja Habitaren ohella.

Ja mikseipä olisi? Hyvää energiaa kupliva I Love Me tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden iloisille kohtaamisille, uuden oppimiselle ja inspiroitumiselle sekä syksyn hyvinvointihankinnoille. Myös me PURissa odotamme innolla sitä, että saamme tavata lukuisia teistä yhden viikonlopun aikana!

PURin osastolle (6h100) kannattaa tänä vuonna suunnata monistakin syistä. Ensinnäkin osastolta löytyy loistavia tarjouksia asiakkaittemme suosikkituotteista. Lisäksi olemme koonneet huippukiinnostavaa ohjelmaa osastolle, työpajoihin ja lavalle.

Tämän vuoden messuteemoinamme on suoliston ja aivojen hyvinvoinnin välinen yhteys sekä mindfulness. Myös homeopatia näkyy tänä vuonna osastolla.

TÄSSÄ ESITTELY OHJELMASTAMME:

“Kuka meitä ohjaa? Suolistomikrobien vaikutus päätöksiimme, terveyteen ja onnellisuuteen”
Lauantaina klo 19.10. klo 15:30 Klinikka-lavalla.

Tässä paneelikeskustelussa pohdimme mm. “Mikä ero on mielihyvällä ja onnellisuudella? Miten suolistomikrobit vaikuttavat aivoihimme? Miten voimme elämäntavoilla ja ruokavaliolla vaikuttaa aivo- ja mielenterveyteen?” Mukana keskustelemassa evoluutiobiologi Markus J Rantala, ravitsemusasiantuntija Annika Havaste ja kokemusasiantuntija Jussi Ahde. Keskustelun juontaa Maria Varon, aka PURisti.

Annika Havaste

Fermentaatio-työpajat
Tara Junkerilta ja Anna Sarmantolta julkaistiin vuosi sitten suosittu Syö Hyvä Olo-kirja. Nyt tämä reseptejä ja faktaa valloittavasti yhdistävä kirja on saanut yhtä valloittavan jatko-osan Syö Hyvä Mieli, joka nimensä mukaisesti tarjoaa reseptejä ja tietoa mielen hellimiseen ruoan keinoin.

Tara ja Anna vetävät messuilla 3 x fermentaatio-työpajaa, jossa opit itse valmistamaan fermentoituja herkkuja, jotka hellivät suolistoasi ja tukevat terveyttäsi. Ilmoittautumiset PURin osastolle 6h100. Paikkoja rajoitetusti.

Perjantai 18.10. kello 14.30
Lauantai 19.10. kello 13.00
Sunnuntai 20.10. kello 11.00

PURin Keskustelunurkka osastolla
PURin osastolla 6h100 on tänä vuonna keskustelunurkka, jossa PURistimme, ihana Maria Varon haastattelee ajankohtaisia hyvinvointialan nimiä.

Lauantai 19.10.
13.45 Homeopaatit Satu Järvilehto ja Katja Rikala – Homeopaattinen itsehoito – vinkkejä joka kodin ensiapulaukkuun.

14.30 Anna Sarmanto ja Tara Junker – Miten ruokavalintasi vaikuttavat suoliston hyvinvointiin ja henkiseen terveyteesi? Käytännön ruoka- ja reseptivinkit hyvinvoivaan suolistoon ja vireään mieleen.


16.30 Annika Havaste – Suolistoa hoitamalla superaivot.

Kuva: Anna Sarmanto ja Tara Junker

Sunnuntai 20.10.
12.30 Karita Tykkä – Mindfulness ja positiivinen psykologia arjen hyvinvoinnin työkaluina

13.30 Homeopaatit Satu Järvilehto ja Katja Rikala – Homeopaattinen itsehoito – vinkkejä joka kodin ensiapulaukkuun.

14.30 Karita Tykkä – Mindfulness ja positiivinen psykologia arjen hyvinvoinnin työkaluina

15.30 Anna Sarmanto ja Tara Junker – Miten ruokavalintasi vaikuttavat suoliston hyvinvointiin ja henkiseen terveyteesi? Käytännön ruoka ja reseptivinkit hyvinvoivaan suolistoon ja vireään mieleen.

Kuva: Karita Tykkä

Sunnuntaina saamme osastovieraaksemme hyvinvointiguru Karita Tykän. Hän esittelee uutta, messuilla lanseerattavaa kirjaansa Hyvä Elämä – Rakkaudella Karita ja kertoo mitkä ovat hänen suosikki hyvinvointituotteitaan syksyn arjessa. Tervetuloa moikkaamaan Karitaa sunnuntaina klo 12-16!

Nähdään messuilla, eikös vaan?