Mitä ayurveda voi opettaa meille suoliston hyvinvoinnista?

17.3.2017 | PUR toimitus

Ayurvedassa on tiedetty jo hyvin pitkään, että suoliston hyvinvointi on terveytemme perusta. Erilaiset suolistovaivat kuten turvotus, ilmavaivat, vatsan epäsäännöllinen toiminta, närästys, refluksi ja väsymys ruokailun jälkeen ovat yleistyneet valtavasti viime vuosina. Kuuntelemalla ja ymmärtämällä kehomme viestejä sen toiminnasta, pystymme ennaltaehkäisemään monia sairauksia ja hoitamaan niitä ennen kuin ne ehtivät kehittyä ensi oireita pidemmälle.

Keskity syömiseen

Tänä päivänä elämme hektisessä maailmassa. Syömme epäsäännöllisesti kiireessä. Kuinka moni meistä “haukkaa jotakin pientä” palavereiden välissä tai jättää syömättä kokonaan? Kiireessä ruokaa ei ehditä pureskella kunnolla, jolloin sen sulattaminen hidastuu ja heikentyy. Mitä pienemmäksi pilkomme ruoan mekaanisesti pureskelemalla, sitä tehokkaammin ruoka pilkkoutuu kemiallisesti. Ruokailutavoilla on lähes yhtä suuri merkitys hyvinvoivan suoliston kannalta kuin sillä, mitä lautasellasi on. Ruokailutavoilla ei ainoastaan tarkoiteta säännöllisiä ruoka-aikoja vaan myös sitä, miten syöt, miten istut, millaisessa ympäristössä syöt ja miten hyvin pureskelet ruokasi.

Huolehti ruoansulatuksesta

Olet mitä imeytät! Kyllä vain, terveellisestä ruokavaliosta ei ole hyötyä, jos ravintoaineet eivät imeydy elimistöön. Ayurvedassa agnilla on suuri merkitys ruoansulatuksessa. Termillä tarkoitetaan bioenergiaa, joka vastaa kaikista kemiallisista muutoksista elimistössä. Ayurvedassa tunnetaan 13 erilaista agnia, joista jokaisella on oma tehtävänsä.  Agnin tärkein tehtävä on aineenvaihdunta ja ruoansulatus. Se pilkkoo syömämme ruoan sellaiseen muotoon, että elimistö voi hyödyntää ravinnon sisältämät ravintoaineet kudosten rakennusaineeksi. Se osa ravinnosta, mitä ei pystytä käyttämään hyödyksi, poistuu kehosta ulosteena ja virtsana.

Syötkö ruokaa oman ruoansulatuksesi mukaan? Tunnistamalla sinulle ominaisen ruoansulatuksen, pystyt valitsemaan itsellesi sopivia ruokia. Jos ruoansulatuksesi on heikko, suosi nopeasti sulavia ruokia. Jos ruoansulatuksesi on todella voimakas, pystyt syömään lähes mitä tahansa. Ruoan oikeanlainen sulaminen on elintärkeää, sillä sulamaton ruoka kerääntyy kehoomme ja muodostaa aman. Lue lisää:  http://www.surya.fi/olet-mita-imeytat/

5 vinkkiä parempaan ruoansulatukseen

1. Syö säännöllisesti – Kun syöt säännöllisesti, ruoansulatustuli (agni) pysyy tasaisena, jolloin ruoansulatus toimii tasaisesti.

 2. Juo vettä – Vesi on paras ruokajuoma. Vettä ei kannata juoda heti alkuun, vaan siemaista aina silloin tällöin ruokailun aikana.

3. Syö keitettyä ruokaa ja paljon kasviksia. Keitetty ruoka sulaa helposti. Hiilihydraatit sulavat helpommin kuin proteiini.

 4.  Jätä tilaa ruoansulatukselle. Älä syö itseäsi liian täyteen. Jätä vatsasta 1/3 tai ¼ tyhjäksi. Ruoansulatus tarvitsee tilaa.

 5. Tulisilla mausteilla vauhtia aineenvaihduntaan. Inkivääri, chili ja valkosipuli vilkastuttavat aineenvaihduntaa. Nämä eivät kuitenkaan sovi kaikille, sillä mausteinen ruoka saattaa aiheuttaa toisille refluksia tai närästystä.

Tervetuloa kuuntelemaan lisää suoliston hyvinvoinnista Happy Healthy Tummy- seminaariin 8.4.2017. Seminaarissa ayurvedaläääri Pardaman Sharma ja Ossi Viljakainen Suomen Ayurvedayhdistys ry:stä kertovat suoliston hyvinvoinnista ayurvedan näkökulmasta ja saat konkreettisia vinkkejä toimivampaan ruoansulatusjärjestelmään. Lisäksi kuulet asiakaskokemuksia ja voit esittää kysymyksiä paneelikeskusteluun.

Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki
Aika: 8.4.2017 Klo 12:30-16

Lisätiedot tapahtuman Facebook sivulta. Lipunmyynti : https://www.pur-kauppa.fi/happy-healthy-tummy-ayurvedaseminaari-8-4

Tapahtuman järjestävät Surya Ayurvedakeskus, PUR Hyvinvointikauppa ja Suomen Ayurvedayhdistys.