Tervetuloa Pur-kauppaan ostoksille!

Parhaat ekologiset pesuaineet

Pur Hyvinvointikauppa
300 255

Eettiset ja ekologiset periaatteet ohjaavat yhä useamman kuluttajan ostopäätöksiä. Vaikka monet ostavat luomuruokaa, luonnonkosmetiikkaa ja kestävän kehityksen periaattein tuotettuja vaatteita, on monella vielä petrattavaa pesuaineiden suhteen. Moni ei tule edes ajatelleeksi, miten paljon olemme päivittäin tekemisissä erilaisten pesuaineiden kanssa. Pesuainejäämiä on käyttämissämme vaatteissa, niitä huuhtoutuu viemäristä luontoon ja vesistöihin, koskemme pesuaineilla käsiteltyihin pintoihin, minkä lisäksi hengitämme pesuaineiden kemikaaleja kodin, työpaikan ja julkisten tilojen sisäilmasta. Harva meistä esimerkiksi pienentää kemikaalikuormaa käyttämällä hanskoja siivotessaan. Laadukkaisiin ja luonnollisiin pesuaineisiin kannattaa siis satsata. Testasimme neljä erilaista täysin luonnollista pesuainetta, jotta sinun olisi helpompi napata niistä joku käyttöön omassa kodissasi.

 

Pesuaine kodille ja sen asukkaille

Jos haluat hankkia yhden monikäyttöisen pesuaineen, jota voit käyttää kotona ja ottaa mukaan esimerkiksi mökille tai veneeseen, kannattaa valita Dr. Bronner’s 18-in-1 -saippua. Siinä on kirjaimellisesti 18 käyttötarkoitusta yhdessä pullossa. Tällä pesuaineella voit pestä esimerkiksi kodin pintoja ja pyykkiä sekä ihon ja hiukset. Testasime Dr. Bronner’s 18-in-1 Hemp Lavender Pure-Castile -saippuaa, jolle annamme kehuja kerrassaan ihastuttavasta tuoksusta. Tämä hennon laventelin tuoksuinen pesuaine sai pyykit tuoksumaan ihanan ”kodikkaalta”, juuri sellaiselta kuin ne olisivat kuivuneet kesällä ulkona kukkien tuoksussa ja puhtaassa tuulessa. Lorautimme pesuainetta noin reilun ruokalusikallisen pieneen pyykkikoneelliseen ja saimme ihmetteleviä kommentteja perheenjäseniltämme, jotka kyselivät mikä sai pyykit tuoksumaan niin hyvältä. Ihoa pestessä Dr. Bronner’s -tuotteet vaahtoavat sopivasti, mutta eivät kuivata ihoa, minkä vuoksi ne sopivat hyvin suihkusaippuoiksi. Kaikki Dr. Bronner’s -tuotteet on pakattu kauniisiin pulloihin, joita pitää ilomielin avohyllyssä kylpyhuoneessa. Koko tuoteperhe on valmistettu luomusertifioiduista öljyistä ja pakattu 100 % kierrätetyistä materiaaleista tehtyihin pakkauksiin. Dr. Bronner’s -tuotteista on saatavilla useita eri tuoksuvaihtoehtoja mantelista appelsiiniin.

 

Hiilijalanjäljen huomioiva tuoteperhe

Attituden yleispuhdistusaine Citrus Zest on yksi maailman näppärimmistä yleispuhdistusaineista. Yksi testaaja kommentoi, että miten ihmeessä olen ennen selvinnyt ilman tätä tuotetta? Yhdellä suihkauksella puhdistuu vessanpöntöt, keittiön ovet ja hyllyn päälliset. Tuote on melkein tuoksuton, joten sillä voi huoletta suihkia pienessäkin asunnossa. Suihke poisti hyvin myös kylpyhuoneen kaakeleiden veden jättämät kalkkijäännökset. Lisäksi ikkunat puhdistuivat mukavasti ja vaivattomasti. Attitude oli maailman ensimmäinen sertifioidusti ympäristöystävällinen ja hiilidioksidineutraali kodinpuhdistussarja, jonka kaikki tuotteet ovat vegaaneja ja ne valmistetaan täysin luonnollisista ja biohajoavista raaka-aineista, kuten esimerkiksi eteerisistä öljyistä ja sitruunahaposta. Valmistaja pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä tuotanto- ja myyntiprosessin kaikissa vaiheissa ja hyvittää jäljelle jäävät päästöt istuttamalla lisää puita. Attitude-sarjan tuotteilla puhdistat siis hyvillä mielin koko kodin. Sarjan puhdistusaineet sopivat myös herkkäihoisille.

 

Monikäyttöinen mustasaippua

Luonnollisissa pesuaineissa parasta on se, että ne sopivat käytettäviksi monissa tilanteissa. Tuote maksaa hiukan enemmän, mutta sinun ei tarvitse ostaa erikseen tiski-, käsienpesu-, tahranpoisto- ja pyykinpesuainetta. Ranskalaisen Marius Fabren oliiviöljystä valmistettu mustasaippua on juuri tällainen monitoimiaine, jolla testissä poistettiin tahra valkoisista housuista, pestiin puhtaaksi olohuoneen matto, keittiön kaakelit ja koneellinen pyykkiä. Tätä tuotetta ei voi moittia kalliiksi, 500 millilitran pumppupullo on riittoisa, maksaa reilun kympin ja toimii lisäksi sisustuselementtinä esimerkiksi kylpyhuoneen tai keittiön tasolla. Ekologisuutta lisää mahdollisuus ostaa tuotteeseen litran täyttöpullo. Marius Fabren mustasaippua sopii käytettäväksi koko perheelle, myös perheen lemmikkieläimille. Kaikki Marius Fabren tuotteet ovat ekologisia ja biohajoavia eivätkä sisällä väri- tai hajusteaineita.

 

Likaisille pinnoille ja tuholaisten torjuntaan 

Syksyn tullessa on aika pakata grillit ja kesäkalusteet talviteloille. Mulieres-yleispuhdistusaine on oivallinen tuote siihen ja monen muuhun siivouspuuhaan. Se on hempeä ruusulta tuoksuva yleispuhdistusaine, jota voi käyttää astioiden pesuun, kaikille kodin vettä kestäville pinnoille kylpyhuoneesta keittiöön ja lattioista, seiniin ja ikkunoihin. Lisäksi Mulieres sopii jopa auton pesuun ja grillin puhdistukseen. Jos laimennat tätä pesuainetta vedellä, voit ruiskuttaa sillä myös kotisi tai puutarhasi viherkasveja ja torjua siten tuholaisia ilman myrkkyjä. Testasimme tuotetta uunin puhdistamiseen ja tahrat lähtivät hyvin irti. Vain kaikista tiukimpiin rasvatahroihin lisäsimme hiukan ruokasoodaan tehostamaan vaikutusta. Ison plussan tämä pesuaine saa meiltä myös ekologisesta pahvipakkauksesta.

Saatavuus:
Dr. Bronner’s 18-in-1 -saippuat löytyvät kaikkien kolmen PUR-myymälän valikoimista ja ovat tilattavissa verkkokaupasta.

Attituden yleispuhdistusaine ja Marius Fabren mustasaippua löytyvät PUR-myymälöistä Kampista ja Häämeentie 8:sta.

Mulieres-yleispuhdistusaine on pelkstään Kampin myymälän valikoimissa.

 

 

 

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään jättääksesi kommentin.

Post your comment

Pur-Kauppa