Tervetuloa Pur-kauppaan ostoksille!     ILMAINEN TOIMITUS YLI 65€ TILAUKSILLE

PURistin päiväkirja - osa 2

Pur Hyvinvointikauppa
300 255

TORSTAI 2.5. 2019


KUUkautinen nainen

Aina ei tule ajatelleeksi, miten synkassa me lopulta olemme luonnon kanssa. Mietitään hetki esimerkiksi kuukautisrytmiä, jonka rytmi on nimensä mukaisesti yksi kuukausi (kuu kausi).

Jotenkin tuo itsestä huolehtimisen tärkeys korostuu aina viimeistään kuukautisten alkaessa. Jos kuukausi on mennyt niin sanotusti putkeen - työtä ja vapaa-aikaa on sopivassa suhteessa, ravinto on tasapainoista,  unimäärä riittävä, stressiä ei ole kohtuuttomasti ja ehtii harrastaa joogaa tai muuta liikuntaa viikoittain - kuukautisetkin alkavat ihan hyvissä energioissa.

Joskus on kuitenkin kuukausia, jolloin kaikki ei mene ihan putkeen.

Mitä tekee PURisti? PURisti voi käyttää esimerkiksi yrttejä tukemaan kehoa. Hyviä yrttejä naishormonien ja PMS-oireiden tasapainottamiseen ovat siveydenpuu ja Kiinassa perinteisesti käytetty dong quai. Kotimaisista yrteistä tähän sopii erityisesti poimulehti, jota voi kerätä itse ja syödä sellaisenaan esim. salaatin tai smoothien joukossa tai siitä voi hauduttaa teetä. Myös ayurvedista yrttiä shatavaria (Asparagus racemosus, terttuparsa) on käytetty satoja vuosia “naisten vaivoihin”. Näistä kaikista edellä mainituista yrteistä on kuukautisvaivojen lisäksi toki apua myös vaihdevuosivaivoihin, kuten yöhikoiluun, -heräilyyn ja kuumiin aaltoihin.

Mistä nämä ns. naisten vaivat sitten johtuvat? Yleensä taustalla on estrogeenidominanssi, jolloin estrogeenia on suhteessa liikaa progesteroniin nähden. Yrttien lisäksi hormonitasapainon palauttamiseen auttavat terveellinen ruoka (karsi ainakin valkoinen sokeri ja valkoiset jauhot pois), riittävä uni, jotkut eteeriset öljyt (esim. pelargonia) ja esimerkiksi jooga. Myös homeopatiasta voi olla apua. Pidempään jatkuneiden vaivojen kanssa kannattaakin aina kääntyä homeopaatin puoleen. Itsellä esimerkiksi homeopaattinen sepia (valmistetaan mustekalan musteesta) on auttanut joskus esiintyvään ärtyisyyteen kuukautisten yhteydessä.

Jospa vain maailma olisi täydellinen ja voisimme elää itseämme kuunnellen….toisaalta ajattelen, että maailma on täydellinen juuri tällaisena antaen meille oppiläksynsä ja tilaisuuden kasvaa ihmisenä.

Olen huomannut, että itse toistan samaa kaavaa kuun mukaisessa rytmissäni:

Päivät 1-7

Kuukautisten aikaan haluaisin vetäytyä ja olla rauhassa, ehkä tehdä vähän yin-joogaa ja laittaa muuten koko maailman hetkeksi seis. Tämä on normaalia ja kuuluu asiaan, sillä sekä estrogeeni, että progesteronitasot ovat alhaalla ja varsinkin progesteroni. Hormonitasojen alhaisuus saattaa joillekin aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä kuukautisten aikana. Oloa näinä päivinä helpottaa, jos syö mahdollisimman terveellisesti jo ennen kuukautisten alkua ja lisää hyviä rasvoja ruokavalioon. Kuukautiset puhdistavat kehosta toksiineja ja ylimääräistä kuonaa, kannattaa siis tukea tätä luonnollista prosessia ravinnolla ja nukkumalla hyvin. Jos kuukautiset ovat erittäin runsaat rautalisä tai esim. nokkostee voisivat olla paikallaan. Omalla kohdallani ennen liian runsaat kuukautiset muuttuivat normaaleiksi shatavarin käytön myötä.

Päivät 8-14

Kun kuukautiset alkavat olla ohi, tunnistan itsessäni uuden vaiheen: “hmmm...pitäiskö vaihtaa järjestystä, no ainakin pitäisi siivota kaappi tai kaksi tai olisko uus tukka kiva”. Tässä vaiheessa estrogeenitasot nousevat voimakkaasti ja myös olo alkaa pikkuhiljaa olla energisempi.

Päivät 15-21

Ovulaation aikoihin energia on huipussaan ja kaikki käy…”joo kyllä mä ehdin tehdä sitä ja tätä”. Nyt progesteronitasot alkavat nousta ja saavuttavat näiden päivien aikana huippunsa. Estrogeenin ja progesteronin ollessa yhtä aikaa koholla, tunnemme itsemme erittäin viehättäviksi ja lisääntymiskykyisiksi.

Päivät 22-28

Noina edeltävinä päivinä huomaan sopineeni kaikenlaista, mikä pitäisi tehdä päivinä 22-28, kun mahdolliset PMS-oireet alkavat ja ihan normaalienkin hormonimuutosten vuoksi immuunipuolustus on hieman alhaisempi. Tässä kohtaa sykliä sekä progesteroni, että estrogeenitasot kääntyvät laskuun, joka vaikuttaa myös serotoniinitasoihin. Mieliala voi siis tällöin laskea ja ärtyisyys ja alakuloisuus voivat olla oireina. Stressitasot kannattaa yrittää näinä päivinä pitää mahdollisimman alhaisina. Apukeinoina voimakkaiden PMS-oireiden sekä koko kuukautissyklin tasapainottamiseen kannattaa käyttää aiemmin mainittuja yrttejä sekä esimerkiksi homeopatiaa tai akupunktiota. Ruokavalion säätäminen erityisesti tässä vaiheessa voi helpottaa myös tulevia kuukautisia. Kannattaa jättää ainakin voimakkaat stimulantit, kuten kahvi ja alkoholi minimiin sekä välttää sokeria ja valkoisia jauhoja. Sen sijaan vihreitä kasviksia ja hyviä rasvoja voi lisätä. Toki tällainen ruokavalio on hyödyksi myös missä tahansa kuukautissyklin vaiheessa!

Nyt vasta jälkikäteen ymmärrän, miksi hormonaalinen ehkäisy sekoitti omaa kroppaani niin pahasti ja lopulta jouduin luopumaan siitä kokonaan jatkuvien vatsakipujen takia. Ehkäisypillerit nimittäin pitävät estrogeenitasot ja progesteronitasot hieman koholla koko ajan, jolloin luonnollinen hormonitasojen syklisyys huippuineen jää puuttumaan. Kun pillereissä pidetään väliviikko, niin silloin hormonitasot tietenkin laskevat alas. Kehosssa on kuitenkin päällä jatkuva estrogeenidominanssi, joka vaikuttaa kehossa myös esimerkiksi serotoniinin ja muiden välittäjäaineiden toimintaan. Tästä syystä moni saattaakin lopettaa hormonaalisen ehkäisyn siitä syystä, ettei enää tunnista itseään samaksi ihmiseksi, kuin ennen.

Note to self! kuuntele rytmiäsi ja yritä rauhoittaa 2-3 päivää kuukautisten alkupäivinä, jos vain suinkin mahdollista.

Kaikki on vaan yinin ja yangin tanssia, jos yrität vastustaa sitä ja ottaa vääriä askelia seuraa epätasapaino. Jos taas kuuntelet rytmiä, voit tanssia mukana ja pysyä tasapainossa!

 

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään jättääksesi kommentin.