PURistin päiväkirja – osa 9: Kukkatipat, uudistuminen ja irtipäästäminen

20.3.2020 | Maria Varon

Kun vuosi vaihtui, tein pientä inventaariota menneestä vuodesta ja kiitin itseäni onnistumisista sekä oppiläksyistä. Pienyrittäjän mielessä on tietysti aina seuraavasta kuukaudesta ja vuodesta selviytyminen ja ajattelin, että vuoden 2019 oppiläksynäni oli luottaminen siihen, että elämä kantaa. Nyt olemme koronaviruksen kanssa kuitenkin aivan uuden tilanteen edessä mutta jaksan uskoa, että tästäkin selvitään!

Koska elämä ja mieli tuntuvat kulkevan joskus ihan omia polkujaan, niin oivana apuna niiden palauttamisessa oikealle tielle voivat toimia kukkatipat. Kukkatipat ovat Edward Bachin kehittämiä uutoksia, jotka korjaavat kehon energiavärähtelyä ja vaikuttavat erityisesti mieleen. Tyypillistä kukkatipoille on, että ne on valmistettu niinsanotuista rikkaruohoista, sillä luonnonvaraisilla kasveilla on hieman erilaiset ominaisuudet ja erilainen värähtely kuin viljellyillä kasveilla. Kun kasvi itse valitsee kasvupaikkansa, se myös varastoi enemmän erilaisia aktiiviaineita itseensä kuin sellainen kasvi, jonka kasvupaikan ihminen on määrännyt. Villikasvi pystyy myös paremmin toteuttamaan omaa “luonnettaan”. 

Jotta voisimme uudistua ja mennä eteenpäin ilman liiallista pään seinään hakkaamista, on päästettävä irti menneestä ja ylimääräisistä kasautuneista tunnetaakoista, jotka jumittavat meitä ja energiaamme.

Mistä sinä haluaisit päästää irti tai kuinka toivoisit uudistuvasi?

Jos tapanasi on aina esittää huoletonta, vaikka todellisuudessa tuntisit jotain muuta, kokeile Bachin Agrimony-tippoja. Agrimony eli maarianverijuuri auttaa sinua päästämään irti pelosta näyttää todelliset tunteesi. Jos taas tunnet häpeää tai syyllisyyttä, voivat oloa helpottaa mänty- eli Pine-tipat. Omahyväisyys ja pinttyneet opitut toimintamallit, jotka estävät uudistumasta, hellittävät viiniköynnöksen eli Vine-tippojen avulla. 

Jos koet olevasi liian jäykkä, pedanttinen ja ylikriittinen itseäsi kohtaan, Rock Water -tipat ovat paikallaan. Kalliovesi nimittäin auttaa hellittämään otetta ja palauttavaa elämänilon. Ne henkilöt, jotka ottavat helposti itseensä, loukkaantuvat ja tuntevat katkeruutta hyötyvät eniten paju eli Willow-tipoista. Wild Rose eli villiruusutipat puolestaan kohottavat mielialaa ja parantavat elämänhalua, jos apatia ja luovutusfiilis ovat ottaneet sinut niskalenkkiin.

Jos tapanasi taas on huolehtia ja huolestua liikaa muista tai arvostella itseäsi liian kriittisesti, voisit hyötyä Red Chestnut eli punahevoskastanjan tipoista. Työnarkomaaneille ja ylisuorittajille, jotka ovat liiankin vastuuntuntoisia ja työskentelevät itsensä helposti uuvuksiin tammi- eli Oak-tipat tuovat rennompaa elämänasennetta. 

Jos elämässäsi on tullut vastoinkäymisiä ja ne tuntuvat lannistavilta ja ylitsepääsemättömiltä, Gentian eli katkerotipat ovat silloin paikallaan. Mikäli romantisoit liikaa menneisyyttä, etkä tunne mielenkiintoa nykyistä elämääsi kohtaan, Honeysuckle eli kuusamatipat voivat helpottaa tilannetta.

Olen jo vuosia käyttänyt kukkatippoja satunnaisen epäsäännöllisesti, mutta ehkä voimakkain kokemus minulla oli joitakin vuosia sitten Walnut– eli saksanpähkinätipoista. Aloin käyttää walnut-tippoja koska koin, että jokin muutos on tapahtumassa. Walnutia voidaan suositella esimerkiksi yliherkille henkilöille, joiden on vaikea sopeutua muutoksiin ja uusiin tilanteisiin. Elämässäni tapahtuikin sitten hieman yllättäen monta menetystä ja käytinkin tippoja säännöllisesti yli vuoden ja koin, että ne todella auttoivat prosessoimaan asioita ja sopeutumaan paremmin tilanteeseen. Walnut-tipat voivat auttaa myös esimerkiksi, jos työpaikka vaihtuu yllättäen tai ihmissuhteissa tapahtuu muutoksia.

Myös suomalaisella Frantsilalla on omat kukkatipat, jotka on valmistettu suomalaisille tutuista villikukista

Esimerkiksi Kissankello auttaa avaamaan tunne-elämän lukkoja. Kissankello on niille, joiden tunne-elämä on jumiutunut arjen rutiineissa. Se uudistaa ja pysäyttää havaitsemaan omat tarpeensa kaikilla tasoilla, myös seksielämässä. “Kissankello auttaa herkistämään suomalaista kohtaamaan tunteensa ja näyttämään ne vapaasti sekä näkemään asiat kirkkaasti ja heräämään muutokseen.”

Jos taas haluat voimistaa itseilmaisuasi ja olla avoimempi kanssaihmisille, Metsäapila on sopiva tähän. “Metsäapila antaa iloa ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Se auttaa itsekeskeisyydessä ja ulkopuolisuuden tunteessa. Ota metsäapilaa kun haluat ilmaista lämpimällä huumorilla itseäsi ja aktivoida luovuuttasi. Käytä sitä myös kokous- ja ”tiimi”-työskentelyn aktivoimiseen.”

Vanamo-kukkaterapiatipat auttavat läheisten ihmisten välisissä ristiriidoissa ja eheyttävät ihmissuhteita. Jos kommunikaatio takkuaa vaikkapa puolison tai lasten kanssa, vanamo voi auttaa koko perhettä saavuttamaan toimivamman dynamiikan. “Uutos lisää kärsivällisyyttä ja auttaa yhteisen sävelen löytämisessä esim. itsenäistymisen ja parisuhteen kriiseissä. Se luo tyytyväisen olon ja auttaa tunteiden käsittelyä.”

Kuisma-tipat tuovat valoa ja voimaa, jos olo on masentunut tai pelkäät olla oma itsesi. “Kuismatipat lähettävät toivonkipinöitä olemuksen joka sopukkaan ja antavat voimaa. Ne auttavat itsetuntemuksessa ja itsen hyväksynnässä. Uute mahdollistaa myös ihmisten välisen avoimen vuorovaikutuksen. “

Lumme-kukkaterapiatipat auttavat henkisessä tyhjiössä eläviä, kun oma merkitys on hukassa. Lumme auttaa löytämään itsen. “Lumme on suomalaisten kalevalainen lootus, joka poistaa uupumusta, vahvistaa uskoa ja ylentää mieltä. Uutos saa aikaan tasapainon perusviettien, perustarpeiden ja korkeimpien arvojen kesken sekä vähentää niiden välisiä ristiriitoja.” 

Kukkatippojen käyttö

Mikäli jokin/jotkut teemoista puhuttelevat sinua ja haluat kokeilla kukkatippoja, voit valita 1-7 sopivaa kukkaterapiauutetta käyttöösi kerrallaan. Voit ottaa kukkatippoja joko suoraan perusliuospullosta kielelle tai tehdä käyttöliuoksen, johon lisäät 2 tippaa kutakin kukkatippaa ja 30ml lähdevettä. Säilyvyyden parantamiseksi voit halutessasi lisätä käyttöliuokseen 1-2 teelusikallista brandya tai omenasiideriviinietikkaa. Käyttöliuoksesta voit ottaa aina 4 tippaa kerrallaan kielelle 4 kertaa päivässä kunnes tunnet olosi paremmaksi. Kukkatippoja on saatavilla myös sekoituksina, ja kätevässä suihkemuodossa.

Elämä on jatkuvaa prosessia ja uudistumista halusimme sitä tai emme. Mitä paremmin pystymme sopeutumaan siihen, että mikään ei ole pysyvää (paitsi ehkä sielu ja universaali rakkaus), sitä helpommalta elämänmatkamme tuntuu. <3