Weledan tuotteet perustuvat kokonaisvaltaiseen näkemykseen ihmisen ja luonnon välisestä vuorovaikutuksesta. Ne kannustavat käyttäjää ottamaan vastuun terveydestään, ja niillä on sairauksia ennaltaehkäisevä luonne. Hellävaraisessa, tarkoin valvotussa valmistusprosessissa käytetään biodynaamisesti viljeltyjä lääkekasveja, luonnollisia kasvimaailman eteerisiä öljyjä ja muita puhtaita luonnosta peräisin olevia raaka-aineita.

Weledan tuotteista löydät myös erinomaisia itsehoitotuotteita. Weledan valmistamat voiteet sisältävät biodynaamisesti viljeltyjä kasveja ja niiden uutoksia. Raaka-aineet kasvatetaan luontoa ja elämää kunnioittaen, jolloin saadaan myös paras terapeuttinen vaikutus itse lääkekasviin.

Kaikki alkoi sairaalasta ja lääkelaboratoriosta, jotka alankomaalainen lääkäri, itävaltalainen filosofi ja müncheniläinen kemisti sekä apteekkari perustivat. Vuoden 1920 paikkeilla nämä kolme älyllistä ja henkistä edelläkävijää päättivät antaa erityisen muodon uusille ideoille, jotka alkoivat levitä erilaisina antroposofisen opetuksen ja tutkimuksen haaroina. Nyt Weledasta on tullut maailman johtava antroposofisiin hoitoihin tarkoitettujen luonnonmukaisten kosmetiikka- ja lääketuotteiden valmistaja. Motto ’Ihminen ja luonto sopusoinnussa’ on paljon enemmän kuin iskulause. Se on aito näkemyksellinen järjestelmä, jota on sovellettu yrityksen perustamisesta lähtien.

Yhteensä 30 tuotetta

Tuotekategoria
Tuotemerkki
Terveystavoite
Hiustyyppi
Homeopatia potenssi
Ihotyyppi
Kosmetiikkatrendit
Ominaisuudet
Sertifiointi