ILMAINEN TOIMITUS YLI 65€ VERKKOKAUPPATILAUKSILLE.

Sara, hyvinvointivalmentaja

Sara Adolfsen on työskennellyt terveyden ja hyvinvoinnin parissa 15 vuoden ajan. Ensimmäiseltä ammatiltaan Sara on terveydenhoitaja. Nykyään hän työskentelee kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentajana, mentorina ja henkisenä valmentaja. Sara on erikoistunut mm funktionaaliseen lääketieteeseen, ravitsemukseen ja hän valmistui joogaohjaajaksi Balilla 2018. Balilla hän järjestää myös naisille suunnattuja voimaannuttavia retriittejä. Sara on lisäksi korusuunnittelija. Hänen suunnittelemat Bohemian Goddess korut löytyvät myös PURin valikoimasta.

Sara on muutaman vuoden ajan järjestänyt säännöllisesti naistenpiirejä, kaakaoseremonioita ja äänihoitoiltoja. Nyt hänelle voi varata ajan yksityiseen tunnin äänimaljarentoutukseen myös PUR Hyvän Olon Hoitolaan.

Ennen terveydenhuoltoalan opintoja Sara opiskeli musiikkia noin 10 vuoden ajan, soittaen pianoa, kitaraa, sekä opiskellen laulua klassisella puolella. Hän esiintyi myös paljon laulaen. Nykyään Saran käyttämät äänimaljat ja musiikki on itäisten traditioiden inspiroimaa.